Käsityöläisten joulutori | Suomen käsityön museo / The Craft museum of Finland | Saturday, 09. December 2017

Suomen käsityön museo järjestää joulukuun toisena viikonloppuna Käsityöläisten joulutorin 18. kertaa. Entiseen tapaan joulutorille järjestettiin avoin haku touko-kesäkuussa. Samalla haulla haettiin toimittajia museokaupan joulusesonkiin. Käsityöläisten joulutori järjestetään Suomen käsityön museossa Jyväskylässä 9.–10.12.2017.

Hakijoita oli tänä vuonna yhteensä 64, joista pelkästään joulutorille haki 33 käsityöläistä, pelkästään museokaupan joulusesonkiin haki 22 käsityöläistä ja molempiin haki yhdeksän käsityöläistä. Huomattava määrä hakijoista tänä vuonna edusti korujen valmistajia, mutta mukana on myös pehmeämmistä materiaaleista tuotteitaan valmistavia sekä keittiö- ja sisustustuotteita sekä käsintehtyjä saippuoita ja kynttilöitä. Edelleen käsityöläisiä joulutorille saapuu ympäri Suomea, Oulusta Tuusulaan ja siltä väliltä. Täysin uusia käsityöläisiä joulutorille tulee tänä vuonna kahdeksan, loput osallistujat ovat joulutorilla tuttuja näkyjä, osan tosin jopa 10 vuoden takaa.

Käsityöläisten joulutori tarjoilee modernia ja käsin kosketeltavaa joulutunnelmaa viikonlopun aikana yli 5000 kävijälle. Joulutorin tarjonta perustuu laadukkaaseen käsityöhön, tuotteen tekijän ja käyttäjän kohtaamiseen ja jouluisen kahvion lämpimään tunnelmaan.

Tapahtuma on osa Joulukylä Jyväskylä kokonaisuutta. Koko joulunajan tapahtumatarjonta osoitteessa

Joulutorille 2017 valitut käsityöläiset aakkosjärjestyksessä:

ArtAnttila, Laukaa,
Käsintehdyt pala-, neste- ja suolasaippuat, palashampoot ja saippuaoheistuotteet.

Chao & Eero, Lahti,
Chao & Eero suunnittelee ja valmistaa korkealaatuisia käsintehtyjä koruja yhdistäen perinteisen valmistuksen moderniin muotoiluun.

Design leenaSi, Palokka,
Huopatuotteita: huiveja, kaulureita, pikkuponchoja, miesten taskuliinoja, torkkupeittoja, rannekkeita, koruja 100% merino- tai suomenlampaanvillasta tai yhdistettynä muihin materiaaleihin.

Eero Lintusaari, Tuusula,
Teemallisia korusarjoja ja kantaaottavia koruja erilaisista materiaaleista.

Elisa Muhonen TMI, Hollola,
Neuleita ja neuleasusteita luonnonmateriaaleista, valikoimiin kuuluvat: pipot, huivit, säärystimet, rannekkeet, pannat ja sukat.

Erja Raittinen Oy, Joutsa,
Kotimaiset käsinpainetut tekstiilit.

Hasa design, Konnevesi,
Värikkäitä batikkiasusteita ja sisustustuotteita.

House of Simone (PTPromotion Ky), Kangasala,
Koruja, asusteita ja käyttöesineitä nahasta. Päätuotteena kasviparkitusta nahasta käsin muotoillut näyttävät ja uniikit korut ja asusteet.

Idealahjat Ky, Tampere,
Korkealaatuiset ja kotimaiset Arjen Ilot -tuotemerkin tuotteet, pääasiassa keittiö- ja kattaustuotteita lämpökäsitellystä puusta yhdistettynä ruostumattomaan teräkseen.

Ikiaikalasi, Laukaa,
Lasitaiteilija Katja Rauhamäki valmistaa Ikiaikalasi-tuotteita vanhasta eri aikakausien ikkunalasista. Tuotevalikoimaan kuuluu yksilölliset käyttö- ja sisustusesineet.

Kalevantuli Oy, Multia,
Kalevantulen kynttilät valmistetaan korkealaatuisista vahoista neljän ammattilaisen voimin. Tuotelinjaan kuuluvat läpikuultavat ja läpivärjätyt parafiinikynttilät sekä kasvipohjaiset soijavahakynttilät.

Keraamikko Paula Ruuttunen, Mikkeli,
Käsindreijattua käyttökeramiikka ja sisustustuotteita kivitavarasta ja posliinista.

Kimmo Tulimetsä t:mi, Turku,
Raudasta taotut mm. valaisimet, kellot ja korut.

Korupaja Helmi, Haapavesi,
Kultasepäntyönä uniikkeja koruja tai pieniä sarjoja hopeasta, kullasta ja vanhoista rikkinäisistä koruista.

Koi Design, Tupos,
Koi Designin hopeakorut ovat uniikkeja ja käsityönä valmistettuja piensarjoja. Niissä ilmentyy arki; yksilöllisyys ja toistuvuus.

Maahiskoru, Akaa,
Luonnosta poimituista kukista, lehdistä, oksista ja kävyistä valamalla tehtyjä hopeisia korvakoruja, riipuksia ja käätyjä.

Mafka & Alakoski Oy, Riihimäki,
Mafka & Alakosken lasistudion korkealaatuiset taide- ja käyttölasituotteet suunnittelee ja valmistaa lasitaiteilijat, lasinpuhaltaja Marja Hepo-aho ja lasinpuhaltajamestari Kari Alakoski.

Marjaana Niskanen, Jyväskylä,
Kodin somiste- ja käyttötuotteita arkeen & juhlaan Marjaanan omalla kuviomaalimalla.

Onnela Design, Tampere,
Laukut, asusteet, korut, heijastimet.

Pauliina Rundgren HandiCrafts Oy, Mikkeli,
Raikasta muotoilua ja laadukasta käsityötä. Inspiraationa suomalainen luonto. Erikoisuutena tuhansia vuosia vanha emalointitekniikka.

Ristiretket.fi, Tampere,
Hirvenluusta käyttö ja koriste-esineitä.

RunoDesign, Savonlinna,
RunoDesign valmistaa sisustustekstiilejä ja laukkuja käsinkudotuista kankaista, käsinpainettuja pellavatekstiilejä, villahuopia ja uniikkeja räsymattokoreja.

Studio Halonen, Kuopio, ,
PalaPala malliston kierrätyskorut, Studio Halosen käsinmaalatut leikkuulaudat ja tarjoilualustat sekä Annamaija Halosen signeeratut Art Posterit.

Suomen Laatupuukko Oy, Jyväskylä, . fi
Toiminnalliset tuotteet keittiöön ja vapaa-aikaan. Sieniveitset, kokkiveitset, keittiöhakkurit ja puukot.

Teijan Tekemää, Pori,
Tuotteeni on tehty sekä kierrätyspaperista että uudesta paperista, tekniikkani on yksilöllinen kalligrafia. Painotuotteet on tehty omakätisesti tekemistäni originaaleista. Joulukuusen nauhat on akvarellivärillä siveltimellä kirjoitettuja.

Tmi Seija Ranttila / Ságat, Tampere,
Ságat. Saamelaisena suunnittelijana tuon esille oman kulttuurini rikasta väri- ja kuviomaailmaa moderniksi tekstiiliksi toteutettuna.

Lisätietoja: Raija Manninen, museolehtori, p. 040 502 2887,
Comments
  • Joulutorin käsityöläiset 26/26 Tmi Seija Ranttila / Ságat, Tampere Ságat-merkin takaa löytyy Seija Ranttila, jonka vahvasti kuvioidut laukut ja pussukat ovat tuttu näky Käsityöläisten joulutorilla. ”Saamelaisena suunnittelijana tuon esille oman kulttuurini rikasta väri- ja kuviomaailmaa moderniksi tekstiiliksi toteutettuna”, Ranttila kertoo. www.sagat.fi
  • Joulutorin käsityöläiset 25/26 Teijan Tekemää, Pori Teijan tekemää -tuotteeton valmistettu kierrätyspaperia ja uutta paperia yhdistämällä, yksilöllistä kalligrafiaa hyödyntämällä. Painotuotteet valmistetaan originaaleista, myös monet korteista ovat uniikkeja yksittäiskappaleita. Paljon jouluisia tuotteita yksilöllisellä otteella. http://teijatee.blogspot.fi/
  • Joulutorin käsityöläiset 24/26: Suomen Laatupuukko Oy, Jyväskylä Suomen Laatupuukko jalostaa suoraan luonnosta olevat materiaalit laadukkaiksi ja toimiviksi tuotteiksi. Tuotteille on v. 2008 myönnetty Taideteollinen Laatumerkki, joka on tae korkeasta laadusta ja siitä, että tuotteet kuuluvat suomalaiseen kansanperinteeseen. www.laatupuukko.fi
  • Joulutorin käsityöläiset 23/26: Studio Halonen, Kuopio Studio Halosen designtuotteet tarjoavat esteettisiä elämyksiä arkeen ja juhlaan. Pelkistetty muotoilu ja upeat väriyhdistelmät yhdistettynä puuhun ja vahvaan käsityötaitoon luovat ajattomia esineitä. Joulutorilla lisäksi Annamaija Halosen signeeratut Art Posterit sekä PalaPala-malliston kierrätyskorut. www.palapala.fi www.studiohalonen.fi
  • Joulutorin käsityöläiset 22/26: RunoDesign, Savonlinna RunoDesign valmistaa sisustustekstiilejä ja laukkuja käsinkudotuista kankaista, käsinpainettuja pellavatekstiilejä, villahuopia ja uniikkeja räsymattokoreja. www.runodesign.fi
  • Joulutorin käsityöläiset 21/26: Ristiretket.fi, Tampere ”Luuseppä Jukka Hynninen loi harvinaisen korusarjan suomalaisen karhun luusta. Korut ensimmäistä kertaa esillä Käsityöläisten joulutorilla. Katso ennakkoon video korujen valmistumisesta.” www.ristiretket.fi
  • Joulutorin käsityöläiset 20/26: Pauliina Rundgren HandiCrafts Oy, Mikkeli Raikasta muotoilua ja laadukasta käsityötä, inspiraationa puhdas suomalainen luonto. Sen muodot ja värit on pelkistetty aikaa kestäviksi klassikoiksi. ”Erikoisosaamisemme on tuhansia vuosia vanhassa emalointitekniikassa, jonka teemme käsityönä omalla Studiollamme Mikkelissä.” Tuotteille on myönnetty Design From Finland- ja Avainlippumerkit. www.prhandicrafts.fi
  • Joulutorin käsityöläiset 19/26: Onnela Design, Tampere Tamperelainen yritys suunnittelee ja valmistaa persoonallisia laukkuja ja asusteita omasta kangasmallistosta. Tuotevalikoimaan kuuluu myös Suomessa painetut printit ja kortit. Painotuotteissa seikkailevat Maija Onnelan kuvittamat hahmot ja kuosit. Onnela Designin tunnistat värikkäistä ja graafisista painokuoseista. www.onneladesign.com
  • Joulutorin käsityöläiset 18/26: Marjaana Niskanen, Jyväskylä Kodin somiste- ja käyttötuotteita arkeen ja juhlaan. ”Tuotteiden kuviomaailmat syntyvät luonnosta, ympäröivän maailman tapahtumista sekä koetuista hetkistä ja kohtaamisista inspiroituen. Tekstiilit painan käsin ja valikoimasta löytyvien muiden tuotteiden kuvio- ja tarinamaailmat ovat myös käsialaani.” www.facebook.com/marjaananiskanendesign
  • Joulutorin käsityöläiset 17/26: Mafka & Alakoski Oy, Riihimäki Mafka & Alakosken lasistudion korkealaatuiset taide- ja käyttölasituotteet suunnittelee ja valmistaa lasitaiteilijat, lasinpuhaltaja Marja Hepo-aho ja lasinpuhaltajamestari Kari Alakoski. Ajattomissa esineissä yhdistyy perinteinen lasin työstäminen ja moderni muotoilu pitkään kokemukseen ja voimakkaan näkemykseen. www.mafka-alakoski.fi
  • Joulutorin käsityöläiset 16/26: Maahiskoru, Akaa Luonnosta poimituista kukista, lehdistä, oksista ja kävyistä valamalla tehtyjä hopeisia korvakoruja, riipuksia ja käätyjä. ”Luonnon yksilöllisyys siirtyy koruihin, koska teen korut valamalla niin, että jokaisesta luontokappaleesta syntyy vain yksi koru – kaikki korut ovat siten uniikkeja. www.maahiskoru.com
  • Joulutorin käsityöläiset 15/26: Koi Design, Tupos Koi Designin hopeakorut ovat uniikkeja ja käsityönä valmistettuja piensarjoja. Hopeasta syntyy ajattomia koruja, joiden muotokieli on raikasta ja rohkeaa, jopa hulluttelevaa. Hopean vastapainona ovat lämpimät puu ja villa; riemukkaista puuhelmistä ja pehmeästä huovasta muotoilen näyttäviä koruja arkeen ja juhlahetkiin. www.koidesign.fi
  • Joulutorin käsityöläiset 14/26: Korupaja Helmi, Haapavesi Korupaja Helmi on erikoistunut yksilöllisten korujen suunnitteluun ja valmistamiseen ja kierrätyskorujen tuottamiseen. Vanhat hopea- ja alpakkalusikat taipuvat heidän käsissään erilaisiksi koruiksi ja kultasepäntyönä valmistuu uniikkeja koruja tai pieniä sarjoja hopeasta ja kullasta. www.korupajahelmi.com
  • Joulutorin käsityöläiset 13/26; Kimmo Tulimetsä t:mi, Turku Tulimetsän paja lähellä Turun linnaa tuo joulutorille perinteistä taontaa ja nykyaikaista muotoilua. Valikoimasta löytyy niin valaisimia, kelloja kuin korujakin - taottuja, valettuja ja jalometallisia. www.tulimetsa.fi
  • Joulutorin käsityöläiset 12/26: Keraamikko Paula Ruuttunen, Mikkeli ”Dreijatuissa esineissä on kuitenkin ainutlaatuisuutta, joka ammattilaisen tekemänä ei tarkoita sattumanvaraista epätasaisuutta vaan tasaista ja luonnollista vaihtelua,” kuvailee Paula Ruuttunen kättensä jälkeä. Ruuttunen tuo joulutorille käsindreijattua käyttökeramiikka ja sisustustuotteita kivitavarasta ja posliinista. www.paularuuttunen.com
  • On vähän kaukana :)
  • Joulutorin käsityöläiset 11/26: Kalevantuli Oy, Multia Kalevantulen kynttilät valmistetaan korkealaatuisista vahoista neljän ammattilaisen voimin. Tuotelinjaan kuuluvat läpikuultavat ja läpivärjätyt parafiinikynttilät sekä kasvipohjaiset soijavahakynttilät. www.kalevantuli.net
  • Joulutorin käsityöläiset 10/26: Ikiaikalasi, Laukaa Laukaa Järvilinnassa työskentelevä lasitaiteilija Katja Rauhamäki tuo joulutorille Ikiaikalasi-tuotteita, jotka on valmistettu vanhasta eri aikakausien ikkunalasista. Vanhat ikkunalasit saavat uuden elämän taidelasilautasina, koruina ja erilaisina taideteoksina. www.ikiaikalasi.com
  • Joulutorin käsityöläiset 9/26: Idealahjat Ky, Tampere Korkealaatuiset ja kotimaiset Arjen Ilot -tuotteet on suunniteltu helpottamaan arjen askareita. Pääasiassa keittiö- ja kattaustuotteita, mutta myös pienesineitä valmistava Idealahjat yhdistää lämpökäsiteltyä puuta ruostumattomaan teräkseen. www.arjenilot.fi
  • Joulutorin käsityöläiset 7/26: Hasa design, Konnevesi Batiikkimenetelmällä värjäten ei synny kuin uniikkeja tuotteita! Hasan pellavakankaiset vaatteista, asusteista ja kodintuotteista ei kahta samanlaista pintaa löydykään. Hasa on opiskellut batiikki-värjäystekniikoita Indonesian Jaavalla ja Länsi-Afrikassa Ghanassa. Vahva ja persoonallinen ilmaisuvoima ja runsas värimaailma syntyvät kuitenkin hänen omista tekniikoistaan ja sovelluksistaan.
  • Joulutorin käsityöläiset 6/26: Erja Raittinen Oy, Joutsa Erja Raittinen Oy on joutsalainen tekstiilialan perheyritys, joka on toiminut jo vuodesta 1987. Käsinpainettuja tekstiilejä valmistava yritys käyttää neuloksissaan korkealaatuisia materiaaleja ja ekologiset ja kestävät arvot huomioiden. Yrityksellä on myös Avainlippu- ja Design from Finland-merkit. www.erjaraittinen.fi
  • Joulutorin käsityöläiset 5/26: Elisa Muhonen TMI, Hollola Wetterhoffin kotiteollisuusopistosta valmistunut Elisa Muhonen valmistaa neuleita ja neuleasusteita luonnonmateriaaleista. Hän inspiroituu harmonisista, herkullisista väriyhdistelmistä ja voimakkaista väreistä sekä graafisista kuvioista. Ne toimivatkin usein Muhosen suunnittelun lähtökohtina. www.elisamuhonen.fi
  • Joulutorin käsityöläiset 4/26: Eero Lintusaari, Tuusula Tuusulalainen Eero Lintusaari valmistaa teemallisia korusarjoja ja kantaaottavia koruja erilaisista materiaaleista, kuten metalleista ja luonnonkuiduista. Lintusaari tekee hyvin vaihtelevia korusarjoja, joissa yhdistyy metallin kovuus antaen korulle selkärangan, jonka rinnalla kuitujen keveys ja herkkyys pääsee parhaiten esiin. www.eerolintusaari.com
  • Joulutorin käsityöläiset 3/26: Design leenaSi, Palokka Huopatuotteita: huiveja, kaulureita, pikkuponchoja, miesten taskuliinoja, torkkupeittoja, rannekkeita, koruja 100% merino- tai suomenlampaanvillasta tai yhdistettynä muihin materiaaleihin. www.designleenasi.fi
  • Joulutorin käsityöläiset 2/26: Chao & Eero, Lahti Chao & Eero suunnittelee ja valmistaa korkealaatuisia käsintehtyjä koruja yhdistäen perinteisen valmistuksen moderniin muotoiluun. www.chaoandeero.com